Rakkaus pelastaa

Viime kesä oli oikeastaan aika tylsä, mutta silti se oli oikeastaan aika jännä. Ostin esimerkiksi käytetyn järkkärin ja aloin opettella valokuvausta. Syksyllä kävin myös ensimmäistä kertaa neljään vuoteen ulkomailla – niinkin kaukana kuin Tukholmassa asti ja tietysti Viking Linellä. Reissu ei oikeastaan mikään ihmeellinen ja suomalaisen risteilykulttuurin alustat ovat aika hemmetin kamalia. Mutta kaviaari oli hyvää. Ja smetana.

Minulla on myös menossa jokin ihmeellinen ryhtiliike, joka ei ole edes alkanut mitenkään erityisen tiedostavasti. Tällä ja edellisellä viikolla olen herännyt joka päivä ennen kymmentä (paitsi kerran yhdeltätoista, mutta se oli vahinko ja silloin oli muutenkin vapaapäivä) ja keskiarvo on jopa ennen yhdeksääkin ehkä. Huh! Olen tehnyt opiskelujuttuja ja olen tehnyt muita hyödyllisiä juttuja ja saatoin hankkia puolivahingossa osa-aikatöitä. Lisäksi tilasin tänä aamuna ulkomailta maailman mahtavimmat kengät! Jatkossa rakkaus kenkiini säteilee kävellessäni  ja sulattaa lumen, jään ja tuiskun askeleideni jäljessä.

Yläkerran naapurilla on ollut tosi hehkeä ja äänekäs seksielämä, mutta sitäkään voihkintaa (huutoa) ei ole kuulunut pariin viikkoon. Ne on varmaan eronneet tai sitten joku on vihdoinkin käynyt sanomassa, että meitä muita puutteessa olijoita hieman häiritsee, vaikka rakkaus onkin iloinen asia.

Suomalaiset edelläkävijät

Kävin tällä viikolla huvittamassa itseäni finnishdesignshop.fissä. Täkkitakki ei ole vielä mitään, mutta todella pysäyttävän kokemuksen tarjosi  ylläoleva kapistus. Kyse on siis kaulakorusta. Todella kaunis ja ainutlaatuisen näköinen, eikö? Eikä siinä vielä kaikki, sillä kyseinen kaulakoru on samaan aikaan superhyödyllinen 2 Gt muistitikku! Kaikki tämä vain 49,90 €!

Suomalaiset tunnetusti ovat muotoilun ja tietotekniikan edelläkävijöitä. Kelkasta ei ole tiputtu missään vaiheessa ja vauhti vain kiihtyy. Viimeistään tämä teemamukin ja huippu-uuden teknologian symbioosi saa ne jenkitkin ymmärtämään, että pitäisi ostaa Noksua eikä iPhonea.

Saisiko olla 3000 € ?

Hesari uutisoi torstaina 3.3.2011 Kokoomuksen kansanedustaja Petri Salon mahalaskusta paskakasaan. Vihreä Lanka oli testannut kansanedustajiemme moraalia ja rehellisyyttä tarjoamalla 15 eduskuntavaaliehdokkaalle 3000 euron vaalirahalahjoitusta. Salo oli tarttunut kuin hukkuva hirttoköyteen ja paluupostissa ehdotti pariakin kikkaa, miten lakia kierretään. Okei, helpoksihan se lain kiertäminen on tehty, mutta voitaisiinko pliis määrittää ehdokkaaksi pyrkiville edes jonkinlainen älykkyysosamäärän alaraja?

Jätetään huomiotta nilviäisen selkärangattomuutta muistuttava Salon kiemurtelu lain suhteen ja keskitytään sen sijaan siihen, että häiskä sai ilman ennakkovaroitusta sähköpostin täysin tuntemattomalta ihmiseltä tai organisaatiolta, joka tarjosi vähän isompaa rahasummaa ja nähtävästi ilman minkäänlaisia velvotteita. En tiedä muista, mutta minulle opetettiin koulussa, että tuollainen on roskapostia ja siitä saa viruksen.

Ehkäpä kansanedustajana tottuu siihen, että tuon tuostakin tulee epämääräisiä lahjuksia eikun, anteeksi, lahjoituksia eikä niiden alkuperä nyt enää vaan jaksa kiinnostaa monen vuoden jälkeen. Kaikki tänne mulle vaan! Se on varmaan sitä pohjalaista ahkeruutta, jolla hyvää työtä jatketaan niin kuin Salo mainostaa nettisivuillaan.

Hei Petri, nyt oli kyllä tosi tyylikäs suoritus tämä vaalirahajuttu! Harmi, että luovuit ehdokkuudesta, mä olisin kyllä ehdottomasti äänestänyt sua, kun tunnut olevan niin kykenevä ja jämpti mies.

Toinen jännä juttu on se, miten tällainen hölmöily on rikkonut kansallisen uutiskynnyksen ja kuinka joka paikassa toitotetaan Salosta ja hänen vaalirahoistaan. Eikun… Eihän se nyt mennytkään niin. Eihän se ole jutunaihe eikä mikään, jos istuva kansanedustaja, joka on säätänyt lakeja eduskunnassa ties kuinka monta vuotta, menee ja itse rupeaa venkoilemaan niiden kanssa.

Ehkä se johtuu siitä, että Salo on keski-ikäinen mies eikä kukaan ole koskaan aikaisemmin kuullutkaan koko tyypistä. Tai ehkä se  johtuu Kauhavasta. Tai Kokoomuksesta. Tai Hesarista. Tai siitä, että toimittajatkin ovat keski-ikäisiä miehiä.

Onneksi Hupaisaa ajankulua tyhmille lapsille on ilahduttanut minua kahdella viimeisimmällä postauksellaan. 1 ja 2.

Valokuva kastemadosta on täältä.

Ihannekumppanin lista

1. Olen ihana.
2. Olen älykäs (toisinaan).
3. Sanasta naida tulee ensimmäisenä mieleen paneminen eikä häät.
4. Teen hyvää safkaa.
5. Oikeastaan teen aika sikahyvää safkaa.
6. Olen insinööri, vaikka kohdat 1, 4 ja 5 yrittävät päinvastaista todistaakin.
7. Olen hyvännäköinen.
8. En mäkätä (kts. kohta 12).
9. Härskit vitsit ovat usein parhaimpia.
10. Seksi on parisuhteen perusta.
11. Koriste-esineet ovat maailman vihoviimeisin keksintö.
12. Oikeasti olen äijä, mutta vain tosi kivassa kropassa (kts. kohdat 7, 8, 9, 10 ja 11).

Miksi sitten jaksan pelätä, että minun ihana mieheni löytää jonkun paremman ja lähtee sen matkaan, vaikka yllä olevaa listaa tarkastelemalla on oikeastaan ilmiselvää, ettei minua parempaa ole olemassakaan? Kyllä ihminen jaksaa sitten olla tyhmä.

Ps. Eikö niin että Dyson on ainoa oikea imuri insinöörille? Turbiinisuulake, miettikää! Turbiini.

Helleväsymyksen pelastus

Eilen nääntyessäni hikeen, pölyiseen ja nuhruiseen olemukseeni, siitepölyallergisiin silmiini ja totaaliseen urvahtamiseen päätin olla oman elämäni sankari ja pelastaa itseni jääkahvilla. Kas näin:

Keitä aamulla kiireessä neljä kupillista kahvia, josta kaadat yhden kupillisen mukiin. Mukillisesta ei pidä ehtiä juoda kuin puolet ennen kuin pitää rientää.

Kahdeksan tuntia myöhemmin siirrä pannuun jäänyt kahvi jääkaappiin. Tämä on tärkeää, sillä näillä helteillä huoneenlämpöinen kahvi on vähintäänkin haaleaa.

Haistata virallisterveellisille ravintosuosituksille märkä koira, ja hae kaupasta täysmaitoa.

Kaada kylmä kahvi ja maito lasiin ja valuta perään reilusti vaahterasiirappia. Nakkaa perään jokunen jääpala ja nauti varpaat upotettuna kylmään jalkakylpyyn.

Seuraavaksi aion suorittaa empiirisiä tutkimuksia siitä, kuinka vanilliinisokeri tai vaniljajäätelö vaikuttavat makuelämykseen.

Taloussanomat ja tekarit

Yllätin itseni parisen viikonloppua sitten lukemassa Helsingin Sanomien taloussivuja hyvinkin tarkkaan. Tässä ei itsessään ole vielä mitään ihmeellistä, mutta ajankohta ei ollut minulle normaali. Koska nukun huonosti, näen usein omituisia, ahdistavia unia ja minun on toisinaan vaikea nukahtaa, nukun aina niin pitkään kuin mahdollista silloin, kun olen saanut mukavien unien päästä kiinni. Toisin sanoen viikonloppuaamuisin minun on turha odottaa poistuvan peiton alta ennen puoltapäivää.

Parisen viikkoa sitten kuitenkin huomasin istua kököttävinäni tuolillani Hesari levitettynä pedatulle sängylle taloussivujen kohdalta auki. Kymmeneltä lauantaiaamuna! Koska luen lehdet lopusta alkuun, olin jo ehtinyt kahlaamaan läpi sarjakuvien, viihteen ja kulttuurin. Tämä ei kuitenkaan ollut vielä mitään, sillä todellinen järkytys tuli tajutessani, että samaan aikaan hyräilin iTunesistani ilmoille solisevan Beethovenin yhdeksännen sinfonian mukana. Onneksi oli sentään höyryävä kahvimuki kädessä, josta sain haettua lohtua tajutessani, että oikeasti olenkin varhaiskeski-ikäinen, joka on vain naamioitunut opiskelijaksi.

Kuitenkin jotenkin ihmeen kautta onnistuin selviämään järkytyksestäni enkä rynnännyt autokaupoille vaihtamaan Volkswagenin pikkuista ja söpöä Poloani farmari-Golfiin. Elämä jatkui normaalisti, kunnes tänään tajusin, että verkkolehdistä Taloussanomien uutiset ovat muuten paljon mielenkiintoisempia ja mukavampia lukea kuin Hesarin parin lauseen pikkukakkauutiset urheilijoista, joista kukaan ei ole koskaan kuullutkaan, kolareista paikoissa, joista kukaan ei ole koskaan kuullutkaan, ja syövätkö Helsingin koululaiset kerran viikossa kasviksia vai saavatko ne sittenkin kebabia.

Tätä menoa minun on lähdettävä tekarikauppaan.

Olen myös tällä viikolla vieraillut ahkeraan BBC:n uutissivuilla, koska minua kiinnostaa, mikä on tuhkatilanne ja miten se kehittyy ja millaiset taloudelliset vaikutukset tulevat olemaan, eikä se, onko Inarin lentokenttä nyt auki vai ei ja asiasta päätetään uudelleen kuuden tunnin kuluttua. Seuraavaksi huomaan varmaan lukevani Financial Timesia.

Asia on nyt kuitenkin niin, että minun on yksinkertaisesti pakko todeta, että oikeasti olen noin 40-vuotias miesinsinööri huolimatta parikymppisen opiskelijatytön valeasustani. Tänään en ole tosin kuunnellut Beethovenia enkä edes jazzia, mutta Deep Purplea ja Queenia sitäkin enemmän. Niin, ja kävin autolla Prismassa kaupassa, vaikka kaikki, mitä ostin, olisi löytynyt lähimmästä S-marketista, jonne kävelee viidessä minuutissa.

Earth Hour

Earth Hour on jälleen huomenna lauantaina 27. maaliskuuta puoli yhdeksän illalla. Olen jo monta vuotta luvannut viettäväni Earth Houria, mutta ikinä en ole laittanut kännykkääni muistutusta muistuttamaan valojen sammuttamisesta. Tämä luonnollisesti on johtanut siihen, että muistan koko pimeän ajanhetken 45 minuuttia myöhässä. Silloin on harmittanut.

Huomenna kaikki on kuitenkin toisin, sillä asetin juuri puhelimeni piipittämään pirteästi kyseisenä hetkenä. Tomerasti aion sammuttaa kaikki valot omasta huoneestani ja kämppiksienikin kiusaksi myös yhteisistä tiloista ja aion vahtia sähkökärpäslätkän kanssa valokatkaisijan vieressä, mikäli kukaan uskaltaakaan harkita valojen sytyttämistä. No ei vaines, vitsi vitsinä. Eihän minulla edes ole sähkökärpäslätkää – ihan tavallinen manuaalinen vaan.

Sitä kuitenkin mietin, että lasketaanko läppäri valonlähteeksi? Olisi kyllä kiva aiheuttaa omalta osaltaan mahdollisimman iso pudotus sähkönkulutustilastoihin, mutta kyllä siitä kieltämättä vähän tylsää tulee, jos pitää tunnin ajan tarkkailla maalin rapistumista pimeässä.

Beethoven on muuten ÄIJÄ! En tajua, miksi ihmeessä en ole aikasemmin kuunnellut hepun tuotantoa.

Huone, jossa halutaan

Tahtotila on kertakaikkisen typerä sana. Se aiheuttaa aina epätoivon säväyttämän lievän henkisen oksetusolon. Tahtotila on vähän niin kuin osa-alue, mutta paljon pahempi. Osa-aluetta olen nöyrtynyt käyttämään, sillä se antaa niin kivan virallisen jargonin säväyksen projektisuunnitelmia, harjoitustöitä ja työhakemuksia kirjoitellessani, kun en osaa päättää raporttikrapulassani käyttäisinkö sanaa osa vai alue, mutta tahtotilaa en nöyrry käyttämään koskaan. Ikinä. Paitsi tietenkin tässä kirjoituksessa.

“Projektiryhmän tahtotila on vakaalla pohjalla.”
Ahaa. Ryhmällä on siis tila, todennäköisesti kokoushuone, jossa tahdotaan eli halutaan eli toisin sanoen himoillaan toisiaan. Tahtotila on siis yhtä kuin huone, jossa halutaan. Pornofilmin lavasteista puhuettaessa tahtotila olisi paikallaan, mutta ei muuten.

Laurea-ammattikorkeakoulu vei kuitenkin voiton kaikista, jopa Matti Vanhasen valovoimaisuudesta.

“Laurean tahtotila antaa kokonaisvaltaisen suunnan Laurean toiminnalle. Tahtotila perustuu Laurean asemaan ja tehtävään kansallisessa ja kansainvälisessä toimintaympäristössä. Laurean strategiat (tutkimus- ja kehitystyön, aluekehitys-, ja pedagoginen strategia) suuntaavat toimintaa kohti tahtotilaa.”

Älkää ikinä menkö Laureaan opiskelemaan. Siellä tehdään tahtotilan uudistusprosessissa opiskelijan aivoista byrokratiajargonsoosia ja pahanilkisesti nauraen vielä kusaistaan päälle.

Henkistyminen

Joojoo, kirjoitetaan sitten.

Uusi vuosi alkoi vastoin kaikkea todennäköisyyttä uusilla tuulilla. Edellisen postauksen egopullistama osasi itse asiassa korjata itse virheensä erillistä huomautusta vaatimatta ja muutenkin kyseinen tapaus vaikuttaa melko miellyttävältä. Jotain koulutusta pullistuma vielä vaatii – en esimerkiksi ole tottunut tai aiokaan tottua päivittäisiin rakkaudentunnustuksiin. Jotain rajaa hei, ei kukaan kestä kuulla ihanuutensa ylistyksiä viiden tunnin välein.

Tänä vuonna minulla on vakaa aikomus henkistyä, viisastua ja alkaa lukea ja kirjoittaa paljon enemmän. En tosin vielä ole löytänyt edellä mainituille asioille juuri ollenkaan aikaa melkein kahden ja puolen kuukauden aikana eikä kevätkään näytä erityisen positiiviselta luppoajan suhteen. Ai miten niin minulla on muka koko ajan kiire?

Olen nykyään myös aika monen maailman parhaimpien kenkäparien onnellinen omistaja. Maanantaina joukkoon liittyivät taas yhdet uudet ihanaiset, mutta niissä on ihan oikeasti sen verran korkea korko (12 cm) ja vähän materiaalia päkiän alla ( 0,5 cm), että jopa minun täytyy uhrata hetkinen ennen kuin osaan kävellä kyseisillä kaunokaisilla. Onneksi kenkien päätehtävä ei ole kuitenkaan kävely, vaan ihailluiksi tuleminen, jonka kyseinen pari hoitaa erittäin mainiosti nakottaessaan työpöytäni keskipisteenä (iltaisin kohdevalaistuina).

Egopullistuma

Mikä ihme siinä on, että miehillä tuntuu olevan mutkat suoriksi vetävä pikalinja vehkeittensä ja otsalohkon välillä?

Tapaan kivan miehen, jonka kanssa pystyy keskustelemaan. Siis keskustelemaan. Ei pelkästään höpöttämään turhanpäiväisiä tai juttelemaan tuttavien sattumuksista tai heittelemään härskejä herjoja (vaikka toki niitäkin, varsinkin viimeisimmäksi mainittuja). Mies on mukava, ystävällinen ja fiksu. Sellainen, jonka haluaa tuntea vähän pitemmänkin aikaa, mielellään vuosikymmeniä. Niitä ei ihan joka puussa kasva, oman kokemukseni mukaan (joka on tietysti rajallinen, mutta äärettömän pätevä kaikissa tapauksissa, jotka koskevat minua).

Miehen ja minun välillä myös väreili seksuaalinen jännite, josta pystyimme jopa puhumaan ilman kummempaa kiusaantuneisuutta ja järkevästi hätäisen käytöksen seurauksia pohtien. Annan miehen ymmärtää, että hän on minun mielestäni kiva, mukava, fiksu ja että voisin joissain tilanteelle suotuisissa olosuhteissa köyriä hänen kanssaan. Sitten kuuluu PIM ja pikavuoro lähti vehkeistä liikkeelle jääden asumaan otsalohkoon huomaamatta, että mantelitumake ohitettiin jo aikapäiviä sitten.

Pullistuma housuissa johti välittömästi myös egopullistumaan. Oleskellakseen samassa huoneessa miehen ja hänen egonsa kanssa vaatii nykyään ikkunan avaamisen, että egolle ei tule liian ahdasta. Käyttäytyminen muuttui yhdessä päivässä mukavasta ja ajattelevaisesta siihen, että oletetaan minun olevan jo korviani myöten rakastunut ja valmis ihailemaan varauksetta.

Mikä vattu näitä vaivaa? Onhan se tietysti imartelevaa ja ihanaa, että on jonkun mielestä älykäs, mukava ja haluttava, mutta onko sen pakko antaa nousta päähän? Voisiko pysähtyä hetkeksi miettimään ennen kuin kirjoittaa luokattomia Facebook-viestejä, joiden kuvaamiseen sana itsevarma ei yksinkertaisesti vain riitä?