Rakkaus pelastaa

02/11/2011

Viime kesä oli oikeastaan aika tylsä, mutta silti se oli oikeastaan aika jännä. Ostin esimerkiksi käytetyn järkkärin ja aloin opettella valokuvausta. Syksyllä kävin myös ensimmäistä kertaa neljään vuoteen ulkomailla – niinkin kaukana kuin Tukholmassa asti ja tietysti Viking Linellä. Reissu ei oikeastaan mikään ihmeellinen ja suomalaisen risteilykulttuurin alustat ovat aika hemmetin kamalia. Mutta kaviaari oli hyvää. Ja smetana.

Minulla on myös menossa jokin ihmeellinen ryhtiliike, joka ei ole edes alkanut mitenkään erityisen tiedostavasti. Tällä ja edellisellä viikolla olen herännyt joka päivä ennen kymmentä (paitsi kerran yhdeltätoista, mutta se oli vahinko ja silloin oli muutenkin vapaapäivä) ja keskiarvo on jopa ennen yhdeksääkin ehkä. Huh! Olen tehnyt opiskelujuttuja ja olen tehnyt muita hyödyllisiä juttuja ja saatoin hankkia puolivahingossa osa-aikatöitä. Lisäksi tilasin tänä aamuna ulkomailta maailman mahtavimmat kengät! Jatkossa rakkaus kenkiini säteilee kävellessäni  ja sulattaa lumen, jään ja tuiskun askeleideni jäljessä.

Yläkerran naapurilla on ollut tosi hehkeä ja äänekäs seksielämä, mutta sitäkään voihkintaa (huutoa) ei ole kuulunut pariin viikkoon. Ne on varmaan eronneet tai sitten joku on vihdoinkin käynyt sanomassa, että meitä muita puutteessa olijoita hieman häiritsee, vaikka rakkaus onkin iloinen asia.

Advertisement

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Connecting to %s

Follow

Get every new post delivered to your Inbox.